Referenssit

SIR-Sähkö on toteuttanut vuodesta 1992 alkaen asiakkailleen yli 1500 toimeksiantoa rakentamisen eri vaiheisiin. Toimeksiannot ovat sisältäneet talonrakentamiseen liittyvien tehtävien lisäksi myös muita palveluita, kuten paloilmoitinliikepalveluita, sähkön käytönjohtajapalveluita ja erilaisiin kehityshankkeisiin liittyviä palveluita.

Säteilyturvakeskus

Säteilyturvakeskuksen toimitalo Roihupellossa Helsingissä on yksi suurimpia suunnittelu- ja peruskorjauskohteitamme. Rakennus suunniteltiin ja rakennettiin alunperin Labsystems Oy:n käyttöön korkean teknologian suunnittelun ja tuotannon käyttöön. 1990-luvun lama kuitenkin aiheutti sen, että rakennusta ei ehditty ottaa käyttöön.

Rakennushallitus valitsi Spondan omistukseen tulleen kiinteistön Säteilyturvakeskuksen uudeksi toimitilaksi. Tontille rakennettiin peruskorjausprojektin yhteydessä kallion sisään kalibrointihalli.

Säteilyturvakeskuksen päätoiminnot keskittyvät tähän kiinteistöön. Kiinteistön bruttoala on noin 27.000 m2.

Säteilyturvakeskus
Säteilyturvakeskuksen toimitalo Roihupellossa Helsingissä on yksi...
VR päärautatieaseman lippuhalli

Päärautatieaseman lippuhalli aputiloineen peruskorjattiin vastaamaan tämän päivän tarpeita.

VR päärautatieaseman lippuhalli
Päärautatieaseman lippuhalli aputiloineen peruskorjattiin vastaamaan...
Saga Furs Scandinavia

Saga Furs Oyj:n Fur Center Vantaalla on yksi esimerkki pitkästä asiakassuhteesta. Olemme tehneet kohteeseen suunnittelun vuodesta 1982 alkaen, käsittäen rakennusvaiheet RV3 ... RV6,  huutokauppatilat ja lajitteluhallit.

Kohteessa on meneillään monivuotinen peruskorjausprojekti, jonka yhteydessä koko sähköinen talotekniikka uudistetaan kokonaan pääjakelu mukaan lukien. Peruskorjaushanke aloitettiin vuonna 2008 ja se valmistuu vuoden 2015 aikana.

Saga Furs Scandinavia
Saga Furs Oyj:n Fur Center Vantaalla on yksi esimerkki pitkästä...
Oy Kaisaniemenkatu 1, Helsinki

1920-luvulla valmistunut kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla vastapäätä Rautatientoria ja Ateneumin taidemuseota.

Kohteessa on alkamassa peruskorjausprojekti, joka kattaa pihakannet, vesikatot ja julkisivut

Oy Kaisaniemenkatu 1, Helsinki
1920-luvulla valmistunut kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla...